tiistai 26. syyskuuta 2017

Tilannepäivitystä liian pitkästä aikaa

Voisi kuvitella että 2kk päivittämättömyys merkitsee sitä, että asennushanskat on heitetty santaan. Näin ei kuitenkaan ole, Alfan pelastusoperaatio etenee hieman suuntia ja "järkevintä" ratkaisua haettuaan. Kerrataan hieman mitä kaikkea tapahtunut sitten viime päivityksen ja blogisti yrittää parantaa päivitystahtia huomattavasti, eihän tämmöinen peli vetele!

Mihinpäin otetaan suuntia?

Sitä mukaa kun purkuoperaatio eteni, tuli lueskeltua netin antia ja kyseltyä kummallisia foorumilla, haki projekti hieman suuntaansa että mihin isompaan ratkaisuun tässä lähdetään. Pyöriteltyjä vaihtoehtoja oli käytännössä kolme:

  1. Minimoidaan tappiot ja hommattu Alfa osiksi -> romuttamoon ja uutta parempaa etsimään
  2. Vaihtomoottori tilalle
  3. Työstetään kiltisti nykyistä pakettia alkuperäisen suunnitelman mukaisesti
Kävin toistakin, vuoden vanhempaa JiiTeeÄssää katsomassa, mutta ei säväyttänyt. Vaihtomoottoria kysyin kanssa, mutta hintalappu olisi pelkälle moottorille ollut 1500e luokkaa, johon vielä päälle x-sataa euroa ammattiosaamista. Joten, optio 3 pitää ja nyt on alkuperäisen motin kuntoon saaminen kirkkaana ykköstavoitteena.

Tänään ollaan tässä.

Tiivistettynä missä ollaan:

- purkuvaihe kutakuinkin valmis -> kansi sekä männät irroitettu
- kansi viety pari viikkoa sitten koneistamolle, perus kansityöt, venttiilivarren kumit uusiksi ja tasohionta tarvittaesssa (todennäköisesti)
- samoin ripakopallinen osia kuten männät, imusarja, kaikkea mikä kiva saada puhtaaksi, viety myös pesukoneessa käytettäväksi
- tiivisteitä, hihnasarjoja, laakereita, ilmansuodatin jne saapui nettivaraosakaupasta jostain Saksanmaalta. Tulpat sekä muutama unohtunut tiiviste (ainakin) pitää vielä laittaa tilaukseen.
- imupuolen haitariputki sekä pakoputken haitariosaa vielä arvon, uutena vai purkuosana. Imuputken haitariosan halkeilu taitaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus, joten käytetyssä se voi olla koska vain edessä. Uusi taas kirpaisee satkun edestä, samoissa hinnoissa myös uusi haitari-pakari.
- niin vähän tuli ajettua etten kerinnyt kuuntelemaan tarkalla korvalla variaattorin tekemää mahdollista diesel-ääntä, varsinkin kun en ole välttämättä "tervettä" JTS-ääntä kuullut vertailukohtana. Tämän uusiminen tai vaihtoehtoisesti korjaussarjan kokeileminen myös vielä todo-listalla, nyt kun on nokat irti niin jotain hyödyllistä tarttis tehdä tässä samalla.

Eli tonnin alfa on väistämättä kohta 2-3 tonnin alfa :) Harmi että veronpalautuksiin on vielä pari kk aikaa... No, tietääpähän sitten itse tasan mitä koneelle tehty, mikä on hyvä asia. Suurin toivein eteenpäin! Kansi ja muut hilut pitäisi palautua omistajalleen ensi viikolla, sitten taas projekti etenee ja päästään kasaushommiin. Toivottavasti kaikki pultit löytää paikkansa takaisin :D

Fiilistelykuvaksi kansi irroitettuna, ennen imupuolen, nokkien ja termarin purkamista... Purkaminen yleensäkin mennyt yllättävän hyvin ja olisi mennyt vielä paremmin, jos malttaisi lukea kunnolla eLearnin vaiheet. Ei esim. yrittäisi nostaa kantta pois kun on vielä kaikennäköistä johtoa silmälle näkymättömissä kiinni...




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti